Retki-Toverit ry

Retki- Toverit Ry on vuonna 1945 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, jonka keskeinen toiminta-ajatus on retkeilyharrastuksen ylläpito ja kehittäminen. Retkiä teemme ympärivuoden, pääpainon ollessa avovesikaudella. Retkeilymajamme on valmistunut vuonna 1952 Turponsaareen, käsittäen nykyisin tuvan, saunan ja pukuhuoneen, sekä vintissä kaksi vuonna 2016 uudistettua majoitushuonetta. Turponsaari sijaitsee Pitkän Pihlajaveden itäpäässä, noin 10 km Savonlinnasta etelään. Saari kuuluu nykyisin valtion luonnonsuojelualueisiin.
Tarjoamme majaamme leirien ja luontoretkien, sekä saaristoon tutustumisien tukikohdaksi. Majallamme ovat järjestäneet leirejään mm. Mertalan -, Nojanmaan -, Normaali- ja Pihlajaniemen koulut, partiolaiset, sukeltajat, Luontoliitto (Norppaleirit) ja me (lasten saaristoleirit).

Turponmajan varustuksesta:
– Ruuanlaitto mahdollista majan tuvassa (kaasuliesi ja –uuni) ja grillipaikalla, sekä grillikatoksessa. Majalla on maakellari. Majalla ei ole kaivoa, joten juomavesi tulee tuoda mukanaan.
– Omat majoitusvälineet. Majan vintissä mahdollisuus lattialla yöpymiseen (ilmatäytteisiä retkipatjoja 25 kpl), kaminallinen puolijoukkueteltta käytettävissä ja omissa teltoissa ja –veneissä voi yöpyä majan pihapiirissä.
– Uintilaituri ja venelaituri. Kompostoiva käymälä.
– Saareen ei ole tietä eikä sähköjä. Joten otsa- / taskulamput mukaan.

Hoidamme Turponsaaren Laurikkalan perinneniittyä, sekä mm. Kaupin- ja Uuraansaarien telkänpönttöjä.

Lisää toiminnastamme löydät nettisivuilta osoitteesta www.retkitoverit.fi

R-T_logo-283x400

Yhteystiedot

Nimi: Petri Kapanen

Osoite: Heikinpohjantie 6 A 4, 57100 Savonlinna

Puhelin: +358400742511

Email: retki.toverit.ry@gmail.com

Nettisivut: http://www.retkitoverit.fi/

Facebook:

Instagram:

Twitter:

Toimintaluokat

Harrastukset ja vapaa-aika, Lapset ja perheet, Luonto, ympäristö ja eläimet, Urheilu ja liikunta

Kohderyhmä

Ikäryhmä

Kaiken ikäiset

Kunta

Enonkoski, Rantasalmi, Savonlinna, Sulkava

Ota yhteyttä tai vinkkaa eteenpäin

Lähetä viesti yhdistykselle/yhteisölle

Viesti järjestäjälle

Pyydä yhteydenottoa tai jaa tietoa

Yhteydenottopyyntö

Keneen otetaan yhteyttä

Yhteydenoton pyytäjä (jos ei henkilö itse)

Lähetä sivun linkki sähköpostilla

Jos haluat ylläpitää tai lisätä tietoja